Onnistutaan ilolla yhdessä eläimen kanssa!
Edistetään eläimen hyvinvointia onnistumisenkokemusten kautta.
Mikään ongelma ei ole liian pieni pyytääksesi apua. 🖤
Eläintenkouluttaja Julia Yrttikoski
Olen ammatiltani eläintenhoitaja (maatalousalan perustutkinto) ja eläintenkouluttaja (eläintenhoidon ammattitutkinto). Työskentelen pääasiassa koirien ja kissojen parissa. Suurimpia mielenkiinnon kohteitani ovat ongelmakäytökset sekä omaehtoisen käsittelyn kouluttaminen.
Kouluttajana minulle tärkeää on eläinten sekä ihmisten hyvinvointi, jota positiivinen yhdessä tekeminen edistää. Kun edetään eläimen tahtiin, pysyy tunnetila positiivisena ja tekeminen mukavana! Onnellinen eläin, onnellinen omistaja.
Kotona asustaa tällä hetkellä ensimmäinen oma koirani, 8-vuotias suomenlapinkoira Karri, jonka kanssa on opittu yhteisellä matkalla valtavasti. Karri on myös ollut vahvana innoittajana lähtemään tälle alalle. Karrin lisäksi kotona asustaa nykyään myös pian vuoden täyttävä kodinvaihtajana tullut landseer-saksanpaimenkoira mix Lara.
Palvelut
Pääasiassa koulutan koiria ja kissoja sekä neuvon niiden hoitamisessa. Kysymällä voi kuitenkin tiedustella olisiko minusta apua myös muiden eläinlajien kanssa!
Hinnasto
Ensimmäinen kotikäynti/yksityistunti 60min
Lisätään kilometrikorvaus 0,5€/km
Sisältää alkukartoituksen, koulutussuunnitelman ja yksityiskohtaista ohjausta sekä etätuen 2 ensimmäisen viikon ajan.
50€
Seuraavat kotikäynnit/yksityistunnit
20€/30min : 30€/45min : 40€/60min
Lisätään kilometrikorvaus 0,5€/km
Edellyttää ensimmäisen kotikäynnin tai etänä koulutuksen aloittamisen. Sisältää käytännön ohjausta ja koulutusta. Tarvittaessa ensimmäisen kerran koulutussuunnitelman muokkaamista.
20-40€
Etänä koulutuksen aloittaminen 60min
Sisältää alkukartoituksen, koulutussuunnitelman ja yksityiskohtaista ohjausta sekä etätuen 2 ensimmäisen viikon ajan.
Huomioithan, että ongelmakäytösten ratkominen vaatii yleensä aina tilanteen arvioimisen paikan päällä.
45€
Eäkonsultaatio
Toteutetaan sähköpostitse tai puhelimitse. Puhelun kesto max. 30min.
Sisältää 1-2 kysymystä.
Sopii esimerkiksi kotikäyntien lisäksi, jos koulutuksessa ilmenee haasteita ja haluat selkeyttä tilanteeseen etätuen päätyttyä.
18€
Yhteystiedot
Julia Yrttikoski
Veteli
Sähköposti
elaintenkouluttajayrttikoski@gmail.com
MITEN OTTAA YHTEYTTÄ?
Kuvaile tilannettanne eläimen kanssa ja kerro koulutuksentarpeenne. Pohditaan yhdessä mikä olisi paras palvelu juuri teidän tilanteeseen!
Voit ehdottaa myös jotain muuta palvelujeni ulkopuolelta, katsotaan saadaanko se onnistumaan!
Seuraa Instagramissa!
Julia Yrttikoski ©️ kaikki oikeudet pidätetään.